Olin jo pitkään miettinyt blogin aloittamista, mutta pieni sisäinen kriitikkoni on estänyt sen siinä pelossa, etten kuitenkaan saa koskaan mitään kirjoitetuksi.
Nyt päätin vihdoin ja viimein ottaa itseäni niskasta kiinni, avata läppärini ja kirjoittaa.
Se, että mistä kirjoitan ei ole kiveen kirjoitettua, haluaisin kirjoittaa omasta elämästäni, asioista joista olen kiinnostunut (eritoten musiikista ja vielä jos eritellään niin "kone musiikista" joka on ollut aina lähimpänä sydäntäni) ja mailman tapahtumista omilla mielipiteillä höystettynä.
Sama pieni kriitikkoni joka pelkää kirjoitustaidon yllättävää katoamista, miettii myös sitä, että jos en osaakkaan kirjoittaa blogia, olen kyllä kirjoittanut tarinoita novellien muodossa, esseitä koulussa ja salaa yön pimeydessä raapustellut runoja, myös rakkausrunoja joiden takia siirappi on valunut pitkin seiniä ja myötähäpeän määrä itseä kohtaan ollut suuri.
Päätin kuitenkin tälläkertaa lopettaa jaarittelun ja turhanpäiväisen stressaamisen ja kirjoittaa... isolla koolla.. Eihän sitä voi tietää vaikka tässä onnistuisinkin loistavasti tai sitten en, aikahan sen sitten näyttää.
Joten, näissä tunnelmissa menen haukkaamaan raitista ilmaa syksyiseen sateeseen, jonka jälkeen kömmin hyvin ansaituille yöunille miettimään mistä kirjoittaisin.
Hyvää yötä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti